lauantaina minut kutsuttiin perhekokoukseen. isä sanoi että he äitini kanssa eroavat. tämä tuli yllätyksenä äidillenikin. äitini menee yläkertaan ja saa paniikkikohtauksen. hän ei pysty hengittämään, ja paikalle kutsutaan ambulanssi. ite värisen suihkukopissa ja mikään minussa ei toimi. oksettaa ja itken enkä pysty itse kunnolla hengittämään. ambulanssikuskit lähtevät, sanovat sen olevan henkistä. sanovat että soittakaa SOS auto. pappa soittaa. hän sanoo, että on saanut sydäninfarktin. hänet aiotaan leikata. äitini itkee. SOS auto tulee ja he juttelevat äitini kanssa. sitten lähdemme sairaalaan. olemme siellä koko päivän. illalla äitini itkee jälleen ja on kuin hypnoottisessa tilassa. isäni on neuvoton, koska äitini ei suostu ottamaan aivopainetta alentavaa lääkettä hänen aivokasvaimensa vuoksi. puhun hänelle. kerron kuinka paljon häntä rakastan ja kerron kaikki ne asiat joita hänen täytyy kuulla. mun pitää olla vahva. silitän äidin päätä ja pidän kiinni käsistä. isä nyökyttelee vieressäni ja sanoo että hyvin sanottu. ja minä letkautan vitsin ja yritin keventää ilmapiiriä ja olla vahva. mun pitää olla vahva. siis minun.

sunnuntaina äitini saa masennuslääkkeitä ja tulee ilmi , että isälläni on ollut suhde. lähiaikoina. ja tulee ilmi, että heillä molemmilla on ollut suhteita menneisyydessä. useita. äidilläni kaveripohjaisia, though. suutun isälleni ja revin vihon johon olin koko yön kirjoittanut kirjettä isälleni. vituttaa. on huono olo.

maanantaina kaikki sujuu jo paremmin äidiltäni vaikka hän onkin surunmurtama. isän päätös erota johtuu siitä että hänestä on liian ahdistavaa olla kotona. hänen egonsa on suuri. "mä en olen johtaja, en mä ole sellainen ihminen joka on tossun alla, mä en osaa olla kotona rento". hän on ollut reissussa aina, aina töissä, aina jossakin. ja häntä AHDISTAA. mua vituttaa. hän haluaa omaa vapautta. ihminen joka ilmeisesti on isäni, jota en ole ilmeisesti koskaan tuntenut, on ollut ahdistunut landella asumisen ajoista saakka. me ollaan aina menty sen perässä. minä, sisko ja äitini. isäni Ego. VItun ego. hän ei antanut äitini ryhtyä kansanedustajaksi vaikka sitä pyydettiin ehdolle. hän ei halunnut vaimoa joka pärjää paremmin. ja äitihän on aina pärjännyt. henkisesti. ennen tätä hetkeä.

mä en olis ikinä uskonut että tulee tilanne jossa minä olen avioerolapsi. mua vituttaa, ärsyttää, suututtaa ja mä oon niin surullinen. pohjaton suru viilaa mahanpohjaa. ei mummolaa jonne tuoda lapsia. ei vanhempia, vaan isä ja äiti. ei yhteisiä lomia. ei yhteisiä jouluja. ei yhteistä kesää. ei enää yhteistä.

ensimmäistä kertaa elämässäni haluan oikeasti kuolla. mulla on aina ollut jotakin joka pitää pystys, kuten lentopallo, mutta äidin diagnoosin jälkeen ihan pian tuli tieto että mua ei enää haluttu siihen samaan joukkueeseen jossa olin ollut 4 vuotta. 4 pitkää vuotta, parasta vuotta. mulla ei ollut enää sitä identeettiä joka mulla oli aina ollut. se rapisi. naamion takana olin vaan mä. ja mitä mä osaan tehä? en mitään! mä en oo ikinä pyytänyt ja halunnut muuta kun normaalin elämän. olla iloinen. olen aina ollut iloinen. mut nyt mulla ei ole suoraan sanottuna mitään. mä en tiiä kuinka kestän. esitän vahvaa tietysti, olen koulun kuorossa, koulun oppilaskunnanhallituksessa, tukarina ja tuutorina, koulun ruokatoimikunnassa, olin ... ja miten mä niihin jouduin ? ei hajuakaan. olen vaan. ja teen hiljaista ja pientä kuolemaa. haluan tappaa jonkun. jos en tapa muita, tapan koht itteni. mä en tiiä enää miten mun sydän kestää. miten mun paniikkihäiriöt ja stressi kestää. mä en jaksais enää esittää vahvaa. mua vituttaa niin paljon. mä haluan pois. olisipa mullekin olemassa jumala. toivoa.

---

Lasken matkaan leijan kauneimman
se saa lentää tuulien teitä
toivo nousee yli ulapan
anna rauha varjele meitä
anna rauha varjele meitä

Laitan matkaan toiveen kauneimman
se saa lentää tuulien teitä
pyyntö kantaa yli maailman
anna rauha varjele meitä
anna rauha varjele meitä